Kanadassa 1800-luvulla useista erilaisista peleistä kuten curlingista ja jääpallosta vähitellen yhdistynyt jääkiekko on vakiinnuttanut asemansa yhtenä maailman seuratuimmista joukkuepeleistä, joskin maantieteellisesti talviurheilulaji ei ymmärrettävistä syistä ole levinnyt kovin laajalle esimerkiksi kuningaslaji jalkapalloon verrattuna. Niissä maissa, joissa jääkiekkoa ylipäätään pelataan, on sen suosio kuitenkin todella suuri, ja niin kansallisia liigoja kuin lajin arvokilpailujakin seurataan usein jopa fanaattisesti. Jääkiekon suurmaita ovat synnyinmaa Kanadan lisäksi Yhdysvallat sekä useat Pohjois- ja Itä-Euroopan maat kuten Ruotsi, Venäjä, Tsekki ja Slovakia.
Jääkiekon maailmanmestaruudesta mitellään vuosittain keväällä, ja vähitellen Suomikin on hilannut itsensä aivan kärkimaiden joukkoon voittamalla maailmanmestaruudet ensimmäisen kerran vuonna 1995 ja vuonna 2011 toistamiseen. Arvoturnauksen jännitystä ja kiinnostavuutta lisäisi kuitenkin varmasti jokavuotisesta järjestämisestä luopuminen, ja siirtyminen hieman harvempaan turnausrytmiin.
Jääkiekko on vauhdikas ja jännittävä peli
Pelin vauhdikkuus ja voimakas fyysisyys ovat varmasti tärkeimpiä syitä suuren suosion takana. Jääkiekko-ottelun kolme 20 minuutin erää ovat koko ajan täynnä jännittäviä tilanteita, ja peliä on seurattava herkeämättä, mikäli haluaa pysyä mukana tapahtumissa, ja esimerkiksi nähdä maaleihin johtavat tilanteet ja pelikuviot alusta asti. Vaaralliset taklaukset ovat luonnollisesti kiellettyjä, mutta sääntöjen puitteissa otteluissa nähdään kuitenkin melkoisia tällejä, ja tunnelman kuumentuessa välillä jopa heiluvia nyrkkejä. Joillakin pelaajilla on joukkueessa suoranainen tappelijan rooli, tai ainakin pyrkimys vastapuolen pelin rikkomiseen ja sekoittamiseen jopa itse pelaamisen kustannuksella. Jääkiekossa onkin tilaa monen tyyppisille pelaajille, sillä kentällä tarvitaan niin pienikokoisia, nopeita ja ketteriä hyökkääjiä, kestäviä ja kookkaita puolustajia kuin rohkeasti tilanteisiin meneviä, vastustajan peliä sääntöjen puitteissa vaikeuttavia kovanaamojakin.
Kentällä on kerrallaan kuusi pelaajaa maalivahti mukaan lukien, ja vaihtoja voi tehdä rajoittamattomasti pelin lomassa kuitenkin pitäen huolen siitä, ettei pelaajia ole kentällä liian montaa yhtä aikaa. Tavoitteena on saada mailalla pelaten musta kuminen kiekko vastustajan maaliin, ja enemmän maaleja tehnyt joukkue luonnollisesti voittaa pelin. Pelirikkeistä, kuten korkeasta mailasta tai väkivaltaisuudesta on rangaistuksena tavallisimmin kahden minuutin jäähy, jolloin rangaistu pelaaja joutuu poistumaan jäältä, ja hänen joukkueensa joutuu pelaamaan alivoimalla. Tällaiset erikoistilanteet tuovat runsaasti lisämielenkiintoa peliin, ja hyvin usein myös johtavat maalintekoon.
Pelivarusteet
Kovavauhtista ja rajuotteista peliä pelataan kunnollisissa suojavarusteissa, sillä kiekkoa lauotaan erittäin kovaa, ja vaikkapa kasvoihin tuleva osuma voi saada aikaan erittäin pahaa jälkeä. Lisäksi luistinten terät ovat toinen mahdollinen vaaratekijä pelissä. Silmäsuojuksella ja yhä enenevässä määrin myös kasvoristikolla varustettu kypärä, hammassuojat, topatut housut, alasuoja ja kovat hansikkaat ovat perusvarusteita jääkiekossa. Kunnollisista varusteista huolimatta moni pelaaja menettää uransa aikana hampaita, kärsii aivotärähdyksistä, ja todella valitettavia halvaantumisiakin on tapahtunut pelaajan kaaduttua ja liu’uttua kovalla vauhdilla päin kaukalon reunaa.
Jääkiekkoharrastuksen kalleus suitsii harrastajamäärien kasvua
Jääkiekko on perinteisesti menneillä vuosikymmenillä ollut laji, jossa pienet Kurrit, Selänteet ja nykyään varsinkin Laineet iskevät hokkarinsa jäähän kotipihoille jäädytetyillä pelikentillä, ja kiihkeät korttelipelit ovat käynnissä koko talven säiden sen salliessa. Näin pelaaminen on ollut tasapuolisesti jokaisen ulottuvilla. Seuraharrastaminen on suhteellisen kallista, mikä selittyy jäähallivuorojen korkeilla hinnoilla. Nykyään pihapelit ovat aiempaan verrattuna hiljentyneet, sillä tosimielellä harrastaminen vie runsaasti aikaa, ja muiden huomiosta ja ajasta kamppailee jatkuvasti enemmän muita viihdykemuotoja pelikonsoleista ja älypuhelimista erilaisiin sisäpuistoihin sekä tietysti muihin harrastusvaihtoehtoihin.
Toisaalta sinnikkäille lahjakkuuksille houkutteleva porkkana on mahdollisuus päästä kokeilemaan siipiään Pohjois-Amerikassa jääkiekkoammattilaisena, joka on erittäin hyvin palkattu ja arvostettu ammatti. Yhdysvaltojen ja Kanadan jääkiekkoliiga NHL on kaikkien nuorten pelaajien unelma, jossa pelaamalla voi muutamassa vuodessa saavuttaa erittäin suuret ansiot jo nuorella iällä. Monesti unelman jahtaaminen on kuitenkin mantereen vaihdon jälkeenkin ensin aloitettava seuran alempiarvoisesta farmijoukkueesta, ja elämäntyyli ylipäätään on hyvin epävarmaa ja juuretonta, sillä menestyneetkin pelaajat ovat seuroille kauppatavaraa, ja seuran ja kotikaupungin vaihdos voi tulla eteen hyvinkin yllättäen milloin tahansa.